sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Valon Soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat







  
Hyvää joulunaikaa! Meillä aatto eteni perinteisesti: aamusauna, joulupuuro, yleistä hönäämistä, jouluruoka, lahjat, haudoilla vierailu ja nyt muutaman joulun vanha perinne, jouluyönmessu. Oli ihanan rauhallinen päivä, nautin todella ruuista ja ihanista lahjoista, joita sain. Sain kaikkea tarpeellista, kuten suoritstusraudan ja astioita ja villasukkia ja pyöränvalon. :) Mutta ehkä hienointa oli nähdä niiden läheisten ilmeet, joille itse antoi lahjan. Se ilo! Jouluyönä kirkossa on jotenkin ihan erilainen tunnelma kun yleensä. Siellä on jotenkin sellainen selittämätön hiljaisuus ja rauha, mitä harvoin näkee kirkossakaan. Vaikka joka aattona tuntuu ettei jaksaisi lähteä klo 23 alkavaan messuun, on kuitenkin onnellinen olo aina messuun jälkeen siitä että lähti. Meitä oli messun musiikkia tekemässä yli kahdenkymmenen hengen porukka isosia, ja pakko sanoa, että saatiin kyllä hienoa jälkeä aikaan! Sain laulaa soolon ja soitin viulua muutamassa biisissä.

Sain myös lahjaksi ihan mielettömiä levyjä, pakko jakaa nekin teidän kanssa. Sain jo etukäteen tosiaan Porcupine treen Deadwingin, josta mainitsin jo aiemmassa postauksessa. Se on huikee kokemus, kun kuuntelee koko levyn putkeen. Deadwing on kokonaisuus joka ei repeä missään vaiheessa. Eilen sain veljeltäni Herra Ylpön ja Ihmisten Pojat ei tanssi- albumin ja PMMP:n kokoelman, jossa on Kovemmat kädet-albumi ja Veden varaan-albumi ja vielä Kuulkaas live!-dvd, joka sisältää 53 videota! Kuulkaas liveen en ole ehtinyt vielä tutustua, mutta ehkä tämän päivän aikana..Pemuista tulee mieleen ihan Ruisrockit -10 ja -11 ja se fiilis heidän keikallaan! Täydellistä. Pojat ei tanssi oli myös mieletön eargasm-elämys. Harvoin saa mätöstä noin kovia kiksejä, mitä tuli esimerkiksi Riisu siipesi -biisistä. On hassua, miten oon löytänyt Herra Ylpön vasta nyt oikein kunnolla. Olin kyllä puolitoista vuotta sitten Ilosaarirockissa hänen keikallaan, mutta en saanut sillon siitä musasta niin paljon irti mitä nyt!

Iloitsin suunnattomasti, kun tänään aamulla herättyäni käänsin telkkarin päälle ja siellä tuli Lilo ja Stitch! Stitch on niin suloinenn! Ulvoin ääneen kun se olento meinattiin erottaa perheestään. Onneksi lastenelokuvissa on poikkeuksetta onnellinen loppu. Sen jälkeen tuli vielä loppu Karhuveljeni Kodasta, sekin oli elämys. Huhhuh, rakastan lastenelokuvia! En mitään niitä uusia 3D animoituja, vaan noita ihania! Tulisipa joku Nalle Puhin elokuva tässä joku päivä. Ne on lemppareita.
***

"Valon soturi tietää, että tietyt hetket toistuvat. Hän näkee usein edessään samat ongelmat ja tilanteet joihin on törmännyt jo aiemmin, ja silloin hän masentuu. Hän ajattelee, ettei pääse eteenpäin elämässään, koska samat vaikeudet ovat taas vastassa.
  "Olen kokenut jo tämän", hän valittaa sydämmelleen.
  "Niin oletkin", sydän vastaa. "Muttet ole päässyt koskaan yli."
Silloin Soturi ymmärtää, että toistuvilla kokemuksilla on yksi ainoa tavoite: niiden tarkoitus on opettaa hänelle sellaista hän ei halua oppia."
- Paulo Coelho Valon Soturin käsikirja
***

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

19:41

Vietin viikonlopun Helsingissä. Käytiin kattoo perjantaina David Garrettin Rock Symphonies-konserttia Finlandiatalolla. Oli ihan huikee konsertti kyllä. Ja huikeempi solisti! David Garrett on hyvännäkösin, taitavin, nopein, karismaattisin ja monipuolisin viulisti ketä oon ikinä nähny. Hän kerto hauskoja tarinoita biisien väleissä, ja vallotti paitsi soitollaan, myös omalla esiintymisellä ja jalat maassa-tyyppisellä tyylillä.
Pieni pettymys oli se, että kun tultiin paikoillemme katsomoon, lavalla ei näkynytkään paikkoja sinfoniaorkesterille. Aiemmin nähdyissä konserteissa oli ollut tosiaan orkesteri vielä bändin lisäksi, mutta tuo keikka vedettiin ilman. Mutta pettymys laantui, kun bändi alotti soittaa: mielettömän taitavia soittajia kaikki. Bändillä oli myös meininkiä esiintymisessään. Tunnelma oli kyllä kaikin puolin hyvä.

Äiti osti miulle kaikkee kivaa, käytiin Kiasmassa kattoo ARS 11 näyttely (upeita juttuja!), syötiin hyvin, tavattiin tätiä ja eksyttiin Valtterin kirppiksellekin. Helsinki oli kaunis. Ja vapauttavampi kuin Joensuu. Siellä se ankeuskin näyttäyty jotenkin romanttisemmassa muodossa kun täällä.  Iloinen yllätys oli paluumatkalla VR:n ilmainen junaverkko, thanks about that. Löydettiin myös loistava italialainen ravintola, jossa oli valtavan hyvää pastaa.





Tää päivä koostui siskosta, kahdesta kynttilästä, glögistä ja pipareista, ihmettelystä ja päivittelystä,  joulunavauksesta jota en jäänyt katsomaan, viltin alla oleilusta ja stressittömyydestä. Stressi alkaa hiipiä takaraivoon, mitä pidemmälle iltaa mennään. Kuuntelen jo siihen suuntaavaa musiikkiakin. Ehkä en anna sille valtaa vielä tänään.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Keep your head up, keep you heart strong

Päädyttiin kahden päivän vatvomisen jälkeen Canon 600D malliseen kameraan. Aika onkin mennyt sopivasti siihen tutustuessa ja sillä leikkiessä.

Mulla on päällä tänään Amnestyn Joku raja! -kampanjapaita, joka on kannanotto naisiin kohdistuvaa väkivaltaa vastaan. Pmmp on ollu tukemassa tätä kampanjaa. Hyvä pemut!
On väärin sanoa, että "minulla on tänään vain tätä tietty paita", koska käyn lähes joka päivä koko vaatekaappini sisällön läpi, ennen kun päädyn johonkin tiettyyn. Korjaan siis, miulla on nyt tuo paita päällä.

Veli omistaa nyt tästä kamerasta sit puolet. Meillä oli kovat neuvottelut, mutta hän ei suostunu 60:40 omistussopimukseen miun hyväksi. Höh.
Näissä riittääkin hommaa koko loppu lomaksi: filosofian uusintakoe, afroamerikkalaisen musiikinhistorian kirjallinen tentti, ja vielä onnettomasti kesken oleva laulusovitus Stellan Kutsumattomista vieraista



Ben Howard

http://www.nollie.tv/2010/01/music-club-quiksilver-sponsored-acoustic-songwriter-surfer-ben-howard.html
Tämä mies tekee hyvää musiikkia.
Se on folk musiikkia.
Tällä miehellä on myös vastustamaton ääni.
Putoaisin jaloiltani jos joku laulaisi minulle noin.













keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Voihan video mikä ominaisuuksienpaljousahdistus. Hankinnassa on uusi, ihan ihka ensimmäinen oma (veljen kanssa puoliksi jaettu) järjestelmäkamera, ja tämä ilta onkin nyt sit menny aika vahvasti sillä teemalla. Mitä ominaisuuksia tässä mallissa on mitä tuossa toisessa ei, tekeekö tällä jutulla tässä mitään, missä on parhain tarjous, onko tuosta putkesta mitään hyötyä jos ei ole kuvanvakaajaa, kato nyt ku tuolla toinen oli paljon parempi kun siinä on tätä ja tätä ja tuota.. Into kuvaamisen alottamiseen on valtava, mutta kun kokemusta on varsin vähän, niin tätä kaikkea informaatiotulvaa on vaikee käsittää. Alkuilta pohdittiin, että Canonin 1100D vaiko 600D. Prismassa olis oiva tarjous, jossa tonnisatasen rungon, plus 75-300mm objektiivin, kameralaukun ja 8GB muistikortin sais hintaan 599e. Samanen liike myy kuussatasta runkoa perus 18-55mm objektiivilla, laukulla ja kaheksan gigan muistikortilla hintaan 699e. On vaikeeta tämä päättäminen. Katotaan, mihin tulokseen päädytään.



 
Oltiin tänään evakossa kotoa, koska meillä oli asuntonäyttöjä. Siivottiin ensin hullun lailla kahta kiinnostunutta asunnonetsijäperhettä varten ja sitten lähdettiin kuluttamaan aikaa kaupungille. Lopulta päädyttiin yllätysvisiitille serkkujen luo. Serkkujen koira Rollo on ihana. Oiva terapiakoira, joka nostaa hymyn huulille omalla suloisella olemuksellaan. Harmi, kun ei ole kuvaa moisesta otuksesta. Setä nappas miusta foton ja muokkasi siitä tuollaisen noin viidessä minuutissa iPadilla. Ei se näköjään ihan hyödytön vehje ole.



 
Katon Greyn anatomiaa. Oikeastaan en oo ikinä pitänyt ns. sairaalasarjoista joissa näkyy koko ajan verta ja hädässä olevia ihmisiä. Muistan ku iskä oli vuorotyössä kun olin pieni, ja sit se katteli paljon sairaalasarjoja kun olin kotona. Miusta ne oli aina ällöttäviä. Mutta Greyn anatomiassa on jotain erilaista. Ja Ellen Pompeo on ihana nainen.